
Ranska on edelleenkin turvallinen matkailumaa, joskin Korsikalla voi esiintyä väkivaltaisuuksia.
Suomen suurlähetystö
Pariisi
Ranska on edelleen turvallinen matkailumaa, joskin Korsikalla voi esiintyä väkivaltaisuuksia. Kuten muissakin EU-maissa, yleisiä turvatoimia on lisätty koko maassa mahdollisten terrori-iskujen varalta. Kansainvälisen terrorismin vaara on olemassa. Ranskan viranomaiset ovat nostaneet turvallisuusvalmiutensa korkeimmalle asteikolle, vigipirate rouge, erityisesti lentokentillä sekä juna- että metroasemilla.
Turvatoimia on tiukennettu lentokentillä. Tämän johdosta matkustajien suositellaan menevän hyvissä ajoin lentokentälle ennen lähtöselvitystä. Vastaavasti Iso-Britanniaan menevää Eurostar-junaa käyttäviä matkustajia kehoitetaan saapumaan Eurostarin juna-asemalle hyvissä ajoin ennen lähtöä.
Lisäksi valvotaan ostoskeskuksia sekä suuria väestö- ja urheilutapahtumia.
Viranomaisten ohjeita tulee noudattaa ja paikallisuutisia tulee seurata.
Suurkaupungeissa kuten Pariisi, Lyon, Nizza ja Marseille sekä suosituimmissa matkakohteissa kannattaa noudattaa normaalia suurempaa varovaisuutta muun muassa taskuvarkaiden takia.
Ulkoministeriö suosittelee ennen matkaa matkustusilmoituksen tekemistä ulkoministeriölle tai Suomen edustustoille. Tarkemmat ohjeet löytyvät osoitteesta http://formin.finland.fi/palvelut/matkustus/ilmoitus.
Matkailijan tulee olla tavallista valppaampi liikkuessaan erityisesti suurissa väkijoukoissa, metroissa ja junissa. Passi, rahat, luottokortit ja muut tärkeät tavarat kannattaa jättää hotellin tallelokeroon. Seuramatkalaisten on syytä noudattaa matkanjärjestäjien paikkakuntakohtaisia ohjeita. Matkustajia kehotetaan olemaan tarkkaavaisia matkatavaroittensa kanssa tulon ja lähdön yhteydessä erityisesti Pariisin lentokentillä, juna-asemilla ja hotelliauloissa. Taskuvarkaita liikkuu myös Pariisin metroissa ja paikallisjunissa (RER) erityisesti B-linjalla, joka kulkee Charles de Gaullen lentokentän ja Pariisin kaupungin välillä. Matkailijoiden suositellaan ottavan Charles de Gaullen lentokentältä mieluiten bussin (joko Air France’n tai Roissybus’in) kaupunkiin.
Jos kuitenkin valitsee junan, on suositeltavaa odottaa junaa, joka pysähtyy seuraavan kerran vasta kaupungissa (ensimmäinen pysäkki Gare du Nord), sillä monet väliasemista sijaitsevat melko huonomaineisilla alueilla, Näissä junissa on viime aikoina tapahtunut paljon varkauksia, joissa viedään koko laukku.
Etenkin Charles de Gaullen lentoasemalta taksikyydissä lähteviä asiakkaita kehoitetaan varovaisuuteen viimeaikaisten lisääntyneiden ryöstöjen johdosta.
Myös Nizzan lentokentällä on syytä olla varovainen - varsinkin autovuokraamoilla, missä matkalaukkuja on varastettu matkustajien siirtäessä matkatavaroitaan vuokra-autoon.
Autolla liikuttaessa suositellaan auton ovien pitämistä lukittuina ja käsimatkatavaroiden pitämistä auton lattiatilassa. Käsimatkatavaroiden varastelu on lisääntynyt auton seisahtuessa liikennevaloihin, jolloin moottoripyörällä liikkuvat varkaat seisahtuvat rinnalle ja nappaavat tavarat. Autoon ei kannata jättää mitään tavaroita, ei edes takaluukun säilöön.
Matkailijan on oltava tarkkaavainen käyttäessään takseja Ranskassa. Ainoastaan virallisten taksien käyttäminen on suositeltavaa ja ne pitäisi mieluiten ottaa taksiasemilta tai tilata soittamalla.
Ranskalainen liikennekulttuuri poikkeaa huomattavasti suomalaisesta, joten tarkkaavaisuus esimerkiksi ohitustilanteissa on paikallaan. Kännykän käyttö on kielletty ajon aikana. Turvavöiden käyttö myös takapenkillä on pakollista. Jalankulkijoiden tulee noudattaa erityistä varovaisuutta teitä ylittäessä, jopa suojateillä vihreän valon palaessa. Julkisten kulkuvälineiden toimivuutta saattaa haitata pistelakot, jotka ovat yleisiä Ranskassa.
Maanteitse tapahtuvaa tavarakuljetusta valvotaan tarkasti. Sakkosummat ovat huomattavia. Esimerkiksi ajopiirturin epäselvyyksiin liittyvä sakkomaksu voi olla monta tuhatta euroa. Mikäli sakkomaksua ei makseta poliisit takavarikoivat autonkuljettajan ajokortin ja auton muita asiakirjoja. Matkaa ei pääse jatkamaan ennen sakon suuruisen talletuksen suorittamista.
Ranskassa niin kuin muissakin EU maissa suhtaudutaan ankarasti rattijuoppouteen. Voimassa olevat sallitut rajat ovat veren alkoholipitoisuuden osalta 0,5 g ja hengitysilman osalta 0,25 mg/l.
Ranskan liikenneohjesääntöjen mukaan pitää onnettomuuksien varalta kaikissa autoissa olla pakollisena varusteena varoituskolmio ja keltainen turvaliivi.
Viranomaisten kanssa asioiminen on vaikeaa muulla kuin ranskan kielellä.
Luonnonmullistuksista tulvat ovat lähes jokavuotisia ja niitä on eri puolilla maata. Etelä-Ranskassa ja Korsikalla esiintyy metsäpaloja etenkin kesäisin. Paloalueilla ja niiden lähistöllä joudutaan usein väliaikaisesti sulkemaan myös pääliikenneväyliä. Paikallisten viranomaisten ohjeita ja määräyksiä on ehdottomasti syytä noudattaa. Kesäisin avotulen teko on kielletty koko maassa. Laissa määritellyt rangaistukset palon aiheuttamisesta ovat ankarat.
Ranskan hiihtokeskuksiin suuntaavien matkailijoiden on syytä etukäteen varmistua sääolosuhteista ja mahdollisten lumivyöryjen riskeistä. Laskettelu valvottujen rinteiden ulkopuolella on enimmäkseen kielletty. Ajankohtaista tietoa sääolosuhteista ja lumivyöryriskeistä on saatavilla sivuilla Anena tai Skiinfo. Laskettelua harrastavien matkailijoiden on syytä hankkia vakuutus, joka kattaa myös pelastustoimenpiteet vuorilta ja mahdollisen helikopterikuljetuksen.
Ranskan ilmatieteen laitoksen verkkosivut http://france.meteofrance.com/
Kaikenkattava matkustajavakuutus on tarpeen. Kotiuttamista edellyttävät sairas- ja kuolemantapaukset ovat kalliita ja vaikeita järjestää ilman yksityistä matkustajavakuutusta.
Eurooppalaisen sairaanhoitokortin hankkimista suositellaan. KELA:n myöntämällä, ilmaisella kortilla EU- ja ETA-alueella matkustava saa akuutissa sairastapauksessa sairaanhoitopalveluja samoin maksuin ja menettelyin kuin kyseisen maan asukkaat. Eurooppalaista sairaanhoitokortista lisätietoa Kelan verkkosivuilta (http://www.kela.fi/in/internet/suomi.nsf/NET/040504143116MH).
Kohdemaahan tarvittavat rokotukset on syytä tarkistaa hyvissä ajoin ennen matkaa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen "Matkailijan terveysoppaasta" (http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/ktl.mat?p_selaus=2317 ) löytyy hyvää tietoa rokotuksista ja matkailijan terveydenhoitoon liittyvistä asioista
Matkailijan on aina hyvä selvittää ennakkoon matkakohteensa tartuntatautitilanne.
Tilannetietoja mahdollisista tartuntataudeista löydät seuraavien viranomaisten verkkosivuilta:
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos http://www.thl.fi
Maailman terveysjärjestö WHO www.who.int
Euroopan tartuntatautivirasto http://www.ecdc.europa.eu
Ranskassa, kuten muissakin EU-Schengen-maissa matkustusasiakirjaksi tarvitaan voimassaoleva passi tai vuoden 1999 jälkeen myönnetty kuvallinen henkilökortti. Jos matkustusasiakirja katoaa tai varastetaan, tulee asiasta aina tehdä poliisi-ilmoitus. Tällöin kotimatkaa varten asiakirjaksi riittää yleensä poliisipöytäkirja. Lentomatkailijan tulee varmistaa asia lentoyhtiöltä/ottaa yhteyttä kentän lähtöselvitykseen. Tapahtuneesta on aina myös hyvä ilmoittaa konsulaattiin.
Hätätilanteessa varojen siirto Suomesta järjestyy nopeasti käyttäen Western Unionia (rahaa voi nostaa paikallisesta postikonttorista) tai Forex/Money Gramia, kun omainen tai ystävä tallettaa tarvittavat varat yritysten tai postikonttorin toimipisteeseen Suomessa. Nordean pankkitililtä voi suoraan lähettää varoja Western Union/FEXCOn kautta internet-sivulta Rahaliikkuu.com välityksellä Western Unionin toimipisteisiin ympäri maailmaa.
Suomella on Ranskassa 16 kunniakonsulaattia sekä kunniapääkonsulaatti Monacossa.
Matkailun Monacossa voidaan katsoa olevan turvallista, mutta matkailijan tulee olla tavallista valppaampi liikkuessaan suurissa väkijoukoissa, juna- ja bussiasemilla. Matkustaessaan Monacoon matkailijalla täytyy olla voimassa oleva passi tai kuvallinen henkilökortti.
Monacon virallinen raha on euro. Poliisiviranomaiset varoittavat, että väärennettyjä seteleitä on liikkeellä ja muilta tahoilta kuin pankeilta tai virallisista rahanvaihtoliikkeistä vastaanotettujen setelien aitous kannattaa tarkistaa.
Monaco ei ole Euroopan Unionin jäsenmaa ja tämän johdosta KELAn myöntämä eurooppalainen sairaanhoitokortti ei päde Monacossa, vaan kaiken kattava matkavakuutus on suositeltava.
Väkivaltaiset tilanteet Ranskan merentakaisilla alueilla ovat toistaiseksi rauhoittuneet, joskin poliittisia erimielisyyksiä saarien hallintopiireissä esiintyy.
Näillä Ranskan merentakaisilla alueilla Suomella on kunniakonsuli ainoastaan Papeete'ssa (Tahiti). Hädänalaisessa tilanteessa matkailija voi kääntyä näillä saarilla olevan pohjoismaisen tai muun EU-maan konsulaatin puoleen.
Suomen suurlähetystö, Pariisi:
Ambassade de Finlande
1, Place de Finlande
75007 Paris
puh: + 33 1 44 18 19 20
fax: + 33 1 45 55 51 75
sähköposti: sanomat.par@formin.fi
verkkosivut: www.finlande.fr